Timothy Ferris – 4 tunnin työviikko – tehokkuuden ja organisoinnin riemuvoitto

Timothy Ferris on mystinen mies. Hän ottaa nimilleen Kiinan potkunyrkkeilyn ja kilpatangon mestaruuksia hetken mielijohteesta ja lähes nihilistin tavoin kieltää kaikki normaaliin arkeemme kuuluvat lainalaisuudet uusia ja parempia esittäen. “Uusi rikas” on eri kuin vanha rikas. “Uusi rikas” on parempi kuin vanha rikas.

Kirjan raflaava otsake kertoo laiskemmallekin suurpiirteisesti mistä on kyse: onko oikeasti mahdollista supistaa perusviikkotyötunneista 90% pois ja nauttia elämästä? Ferrissin lähtökohdista on. Kun automatisoi kaiken mahdollisen, delegoi tehokkaasti ja kaapii työstä pois tuottamaton ja turhan, voi olla varma että viikossa samaan tulokseen riittää vähemmän kuin 40 tuntia.

Ferriss itse on varmasti monien toimistotyöntekijöiden mielestä liikenteessä helppoheikki-viitta niskassa: disruptiivisuus, laatikon ulkopuolella ajattelu ja yksinkertaisesti kaiken kyseenalaistaminen ovat lähtökohtina tälle mystiselle miehelle. Verkosta löytyykin paljon miehen kyseenalaistajia, koska Ferrissin oman vapauden pohjana toiminut pseudotieteellinen lisäravinnebisnes on vähintäänkin epämääräistä. Ferrissin oma segmentti tehdä liiketoimintaa ei kuitenkaan ole kirjan osalta olennaista, vaan se metodiikka jolla hän toimii. Tämä metodiikka pohjautuu kaikessa yksinkertaisuudessaan Parkinsonin ja Pareton lakeihin sekä hallittuun itsekkyyteen.

Parkinsonin laki on Britanniassa 50-luvulla syntynyt hieman koominen kansankielinen määritelmä julkishallinnon byrokratian vaikutuksille: kaikkeen toimeen määritelty aika käytetään. Käytännössä siis projektille annettu kahden viikon deadline takaa sen, että se valmistuu kahdessa viikossa eikä yhtään aiemmin. Jos jonkin hakemuksen käsittelyaika on 7 päivää, se käsitellään seitsemäntenä päivänä eikä yhtään aiemmin. Analogiana on suurien massamuistien kanssa toimiville tuttu tilanne, jossa kovalevy suuruudestaan huolimatta täyttää aina jossain vaiheessa.

Pareto-periaate on taas varmasti kaikille Brian Tracya lukeneille tuttu, 1800-luvulla syntynyt Pareto-jakaumien erikoistapaus, jossa tietyissä tilanteissa erilaiset tehokkuussuhteet jakautuvat lähes poikkeuksetta suhteessa 80/20. Pienestä osasta seuraa hyvin suuri osa ja toisinpäin. Rikkaita on hyvin vähän ja heillä on lähes kaikki varallisuus, köyhät taas ovat massaväestöä ja heillä ei ole juuri mitään. Ruokakaupassa on toki suuri valikoima, mutta suurin osa liikevaihtoa tulee hyvin pienestä osasta tuotteita. Työpäivässä on melko runsaasti aikaa, mutta sitä oikeaa tuloksellista työtä tulee tehtyä hyvin vähän työpäivän aikana.

Nämä kaksi käsitettä yhdistetään Ferrissin kirjassa toimintamalliksi, jossa työpäivää lyhennetään (Parkinsonin lain mukaisesti tuottavuus ei laske koska käytettävissä oleva aika käytettäisiin vain tehottomammin jos päivä olisivat pidempiä) ja työpäivän aikana tehtäviä asioita karsitaan (Pareto-periaatteen mukaisesti hyvin pieni osa asioista ovat oikeasti merkityksellisiä). Asiat eivät kuitenkaan ole aivan näin helppoja: vanhat tavat taistelevat vastaan, jonka takia tarvitaan hallittua itsekkyyttä. Työtovereille on sanottava ei, kun he tulevat viemään kallista aikaasi. Sähköpostia ei lueta kuin tiettynä aikana päivästä ja puhelimessa ei roikuta turhaan. Palaverit ovat lyhyitä ja merkityksellisiä, mieluiten niitä ei järjestetä ollenkaan. Jos päivässä onkin työaikaa vain 4 tuntia 8 sijaan, kaikki peukalonpyöritys jää todellakin taka-alalle. Kun työaikaa on vain 1 tunti 8 sijaan, puhutaan jo melko väkevästä työnteosta ilman mitään rentoilua.

Ferrissin kirja on mainio teos itsessään. Jokainen voi toki käyttää omaa järkeään tiettyjen väittämien ja asenteiden suhteen joita kirjassa esitellään, mutta vähimmilläänkin sen pitäisi herättää ajatuksia. Kun nyt alkavana vuonna 2013 keskustellaan “työurien pidentämistä eläkeikaa pidentämällä ja työvoiman lisäämistä pidentämällä työviikkoa tunnilla tai kahdella”, ei voi kuin miettiä mihin tällä kaikella oikeasti pyritään. Työn tarkoitus on kuitenkin tuottaa tuloksia, ei merkata kellokorttiin mahdollisimman suurta lukua. Muistan kuulleeni jopa suomalaisista tutkimuksista, joissa on todellakin osoitettu tuottavuuden parantuvan kun työaikoja on lyhennetty. Ferrissin kaikesta radikaaliudestaan huolimattaan saattaa olla oikealla polulla.

This entry was posted in Kirjallisuus. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>